Katselin hetken HÄNTÄ, miettien mitä tekisin? Muistui mieleeni ne lapsuuden useat pakolliset lintuhautajaiset, jolloin hoidokki kuoli, huolimatta hellästä hoidosta. Linnun rinta näytti vielä sykkivän, silmätkin olivat eloisat, mutta ketarat sojotti kohti taivasta. Niin avuton! Tappaako minun se kuuluisi? Ei, en tahdo! Mutta silloinhan olen julma, enkä piittaa toisen tuskista! Hirveä sotkukin siitä tulisi! En minä ilkeä tehdä sitä!
Muistin sen röyhkeän katin, joka on livahtanut luokseni, aina heti jos ovi on ollut auki! Hoitakoon se tämän nyt sitten ja mahdollisimman pian ellei lintu itse toinnu ja lähde lentoon, jota toki toivon! Annan tuon olla tuossa - ja haenkin kameran ja ikuistan hänet, kuten paparazzit ovat ikiajat tehneet, saalistaessaan kohdettaan! Carpe Diem!
Alla kuva hieman myöhemmin, kun uskaltauduin tarkistamaan tilannetta! Lintu poissa! Ei höyheniä! Ei verta! Vain hätäpaskat jäljellä! Tointuiko hän? En tiedä? Teinkö oikein, toimiessani kuten toimin? Kuinka olisitte te arvoisat lukijani toimineet vastaavassa tilanteessa? Mitä lintuselle tapahtui?
Tekstit
2 kommenttia:
Ihana blogi, toi paljon lapsuuusmuistoja ja äidin sekä isovanhempien kertomia tarinoita mieleen. Kieku ja Kaiku, sukat sukkanauhoineen, itsetehdyt vaipat - ihania juttuja menneisyydestä.
Niin ja tietenkin vielä ne monet pient kuolleet linnut pahvilaatikoissa pumpuliin verhottuna hautajaisia varten.
Olen iloinen viihtymisestäsi täällä. Oletko muuten syntynyt Suomessa kuitenkin?
Lähetä kommentti