Satukirjailija Auervaara

PS Alkoi sen verran kiinnostamaan tämä herra Auervaara, että lisäsin tähän tietoa hänestä sekä linkin wikipediaan.

Juttu kuuluisasta naistenkaataja Auervaarasta löytyy VIIKKOSANOMIEN ylimääräisestä talviliitteestä 8B vuodelta 1955. Esko Tommola on sen koonnut, kasvokuvankin on valokuvaaja onnistunut saamaan. Hurmuria syytetään tällä kertaa kuolemantuottamuksesta, lahtelainen hyväuskoinen sairaanhoitajatar/osastonhoitaja on riistänyt hengen itseltään petyttyään kirjeystäväänsä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruben_Oskar_Auervaara

PS Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi ja voit lukea alkuperäisiä tekstejä paremmin.


Tässä viisikymppinen naissankari tulossa oikeuteen. Etualalla lienee yksi hänen valloituksistaan.


Hän oli ehtinyt viettää vankilassa jutun mukaan jo - yli 25 vuotta erinäisten rötösten vuoksi? Käsittämätöntä kuinka viksutkin naiset lankesivat moiseen herraan? Ei edes ulkonäöllisesti häävi!


Vastaisitteko te seuraavanlaisiin kirjeenvaihtoilmoituksiin:

Olen auton, pianon, osakkeen ja tehtaan omistava yli 100 000 mk kuukausituloinen diplomi-insinööri. Olen palannut juuri ulkomailta ja etsin kodin rauhaa rakastavaa, edustavassa asemassa olevaa lämminsydämistä naista!

tai alla olevaan ilmoitukseen (Turun Sanomista kopiodun jutun mukaan):

Auervaara etsi uhrinsa lehti-ilmoitusten perusteella. Syyskuussa 1954 Auervaara kirjoitti Uuden Suomen sivuille.

Sivistynyt 47-v, raitis ja kunnollinen POIKAMIES, joka ei juo eikä tupakoi ja jonka niin taloud. kuin yhteisk. asema on hyvä, toivoisi tällä tavoin tutustuvansa sellaiseen todella naiselliseen neitoon tai leskirouvaan, jolle oma kaunis koti olisi kullan kallis. Vaitiolo kunnia-asia ja arv. vast. viikon aikana U.S:n kontt. nimim. "Kaupunkiosake malli 54"

TS/Lehtikuva
Auervaara oli ammattirikollinen, joka petkutti lähinnä avioliittoon haluavia naisia. Hän esiintyi mielellään muun muassa maisterina tai lentäjänä.


Syyte raukesi ja myhäilevä casanova poistui oikeussalista kasvot peitettynä.

Mika Waltaria Auervaara innoitti kirjoittamaan näytelmän "Gabriel, tule takaisin" 1945.

http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=4&ag=23&t=271&a=6045

Yleisö oli laatinut veisunkin Auervaarasta Rosvo Roopea mukaillen.

Sais Ruben kerran palkkansa ja laki oisi niin, ett' kaikki heilat kerran, koottais haaremiin. Vaan rangaistukses' Ruben varmaan pyytäis jonkun muun;

parempi orjan elämää on kuolo hirsipuun.

Naistenmiehen päivät päättyivät laulun mukaan, sillä Ruben Oskar Auervaara löytyi hirttäytyneenä Helsingin rikospoliisin pidätyssellistä 27. toukokuuta 1964.

Elämä hiuskarvan varassa

Edellistä tekstiäni kirjoitellessani, ulkoa kuului muksahdus. Sellainen pieni vain, kuin tömähdys johonkin jo aiemminkin kokemaani. Riensin katsomaan, josko jotain näkyisi ja näkyihän siellä. Maassa makasi HÄN!



Katselin hetken HÄNTÄ, miettien mitä tekisin? Muistui mieleeni ne lapsuuden useat pakolliset lintuhautajaiset, jolloin hoidokki kuoli, huolimatta hellästä hoidosta. Linnun rinta näytti vielä sykkivän, silmätkin olivat eloisat, mutta ketarat sojotti kohti taivasta. Niin avuton! Tappaako minun se kuuluisi? Ei, en tahdo! Mutta silloinhan olen julma, enkä piittaa toisen tuskista! Hirveä sotkukin siitä tulisi! En minä ilkeä tehdä sitä!

Muistin sen röyhkeän katin, joka on livahtanut luokseni, aina heti jos ovi on ollut auki! Hoitakoon se tämän nyt sitten ja mahdollisimman pian ellei lintu itse toinnu ja lähde lentoon, jota toki toivon! Annan tuon olla tuossa - ja haenkin kameran ja ikuistan hänet, kuten paparazzit ovat ikiajat tehneet, saalistaessaan kohdettaan! Carpe Diem!

Alla kuva hieman myöhemmin, kun uskaltauduin tarkistamaan tilannetta! Lintu poissa! Ei höyheniä! Ei verta! Vain hätäpaskat jäljellä! Tointuiko hän? En tiedä? Teinkö oikein, toimiessani kuten toimin? Kuinka olisitte te arvoisat lukijani toimineet vastaavassa tilanteessa? Mitä lintuselle tapahtui?

Entäpäs erotiikka?

Tarkastelen Viikkosanomien vuoden 1955 lehtien erotiikkaa. Ensin pikaselaten vain valokuvia. En tarkastele esimerkiksi mainoksia tms. Ensimmäiset hieman erotiikkaan vivahtavat kuvat löytyvät numerosta neljä, tammikuun viimeisestä painoksesta. Juttu on otsikolla "Neuvostonainen miesten maassa"


Kuten tarkemmin katsellen huomaa (klikkaa kuvat suuremmiksi), kuvien naisilla ei ole rintaliivejä. Rintaliivit kuten huulipuikot ja sukat kuuluvat ylellisyystavaroihin, joita tavalliset neuvostonaiset eivät pysty ostamaan. Rintaliivien hinta on kuulemma 2300 markkaa, mitähän tuohon aikaan Suomessa tuolla summalla sai?

PS VIIKKOSANOMIEN vuosikerta maksoi 1480 markkaa eli todella kalliita 2300 mk maksavat liivit olivat.



Samassa lehdessä on otsikon "VIIKON FILMIMAAILMA" alla seuraava kuva, missä Ava Gardner odottaa saavansa huulet törröllä suudelman suulle, vaan saakin vain isällisen otsasuudelman, korrekti vanha herrasmies! USA:n nykyiselle presidentillehän kävi vähän samoin Pekingissä, missä vähäpukeinen beachvolley-pelaaja tarjosi ahteriaan, presidentin taputeltavaksi. Yllättävän fiksusti George Bush asiasta selvisi, läpsäyttämällä vain yläselkää.



Hieman "rohkeita" kuvia julkaistaan vain ulkolaisista naisista, etupäässä filmitähdistä. Niissäkin kuvataan vain avarahkoa kaula-aukkoa ja sääriä. Suomalaisia naisia kuvataan vaatteet kunnolla päällä, kuten näkyy alla olevista kuvista.



Tässä tuoreen rouva Hilarion eli Armi Kuuselan iltapukeutumista Suomen vierailullaan. Sen verran pullealta hän vaikuttaa, että oletan hänen olevan raskaana?



Yllä suomalainen malli esittelee muodikkaita punaisia housuja. Pitkät housut eivät olleet tuolloin kovinkaan yleisiä naisilla, vasta 1960-luvulla ne yleistyivät, ensin tytöille ja sitten myös naisille.

Paljasta pintaa

Valokuvatorstain viikon aiheena on iho. Tässäpä minun versioni siitä. Kuvassa kesän yksi harvinaisista suorastaan helteisistä päivistä, enimmäkseen satoi ja oli kylmää. Paidankin on joku tarennut riisua päältään.

Sota-ajan vauvanhoitoa

Edellisen postauksen hempeilyn jälkeen, lienee paras palata karuun arkeen. Eiväthän ne suloiset vauvat, aina niin herttaisia ole, vaan vaativia tyranneja suorastaan, etenkin jos on pöksyt märät. Tässäpä oiva apu asiaan! Kelpaisiko tämän päivän ekologisille äideille ja heidän vauvoilleen turve- tai sanomalehtivuode, kuten tämän jutun äiti kertoo. Juttu kertoo ettei turvevuodevauvoilla ollut kuin vaippahousut kapalon tilalla. Ihan pienien possujen kasvatukselta kuulostaa vai mitä? Possut ovatkin mitä suloisimpia otuksia. Näin toimien luulisi lapsen oppivan pian kuivaksi.

1950- ja 1960-luvuilla lienee ollut äitiysavustuspakkauksissa vauvan kuivikkeeksi, kovia pahvisia imulevyjä, lisäksi käytettiin sanomalehteä kuten tässäkin jutussa kerrotaan. Kertakäyttövaipat tulivat vasta 1970-luvulla yleisiksi.



Poimin yllä olevan jutun, Kotilieden vuoden 1944 helmikuun 1. päivän lehdestä. Eletään pahinta sota-aikaa ja kaikesta on pula - köyhääkin. Kekseliäisyyttä vaadittiin arkipäivästä selviytymiseen. Silloin elettiin todella ekologisesti? Kierrätystä kierrätyksen perään.


Klikatkaa tämä juttu suuremmaksi, niin voitte lukea, mitä kaikkea käytettiin pienokaisen vaatetukseen. Miesten sukkiakin. Sopisivatko ne kuuluisat, miesten tennissukat tähän tarkoitukseen, kenties paremmin kuin väärissä tilaisuuksissa miesten jalkoihin.



Huomatkaa vauvan sukkanauhat nappeineen. Eiväthän sukat muutoin pysy potkivan vauvan jaloissa, lisäksi täytyi olla sukkanauhaliivi. Kuvan vauva on tänään 65-vuotias, jos on vielä elossa.


Tässä äiti on sitonut peiton kiinni pinnoihin, jotta peitto pysyisi päällä. Ymmärrettävä yritys pitää vauva lämpimänä, erityisesti talvisaikaan, usein puulämmitteisissä viileähköissä asunnoissa.

Lullaby of Birdland

Hiekkaoliivin saturday suprise ATC-kortti teemana on seuraavaan lauantaihin saakka "lullaby".

Tietänettekö, arvoisat lukijani mitä se ATC-kortti juttu onkaan? No, se on enimmäkseen aikuisten ihmisten puuhailua/leikkimistä. Tavallaan pienoistaiteilua, sillä "taulun" on oltava kooltaan 6,4 cm*8,9 cm. Siinä on raja minkä sisällä taiteilu tapahtuu. Sopii mainiosti pienissäkin tiloissa harrastettavaksi. ATC-korttien avulla voit tutustua maailmanlaajuisesti muihin samaa harrastaviin. Solmia vaikkapa ystävyyssuhteita, vaihtamalla postitse kortteja muiden kanssa. Tämä on minun käsitykseni "lullabystä"



Ekana mieleeni sanasta tuli Sarah Vaughanin tulkinta "Lullaby by Birdland". Törmäsin hänen musiikkiinsa sattumalta, vieraillessani musiikkiliikkeessä, taisi olla viulun osto pääasiana. Pengoin myös alennuskorissa olevat kasetit, silloin ei vielä ollut paljon muita kuin finyylejä ja kasetteja. Omistaja kehui Sarah Vaughanin olevan upea tulkitsija. Niinpä päätin kokeilla, eivätkä rahani hukkaan menneet, totta hänen sanomansa olikin.

Valitettavasti en löytänyt Sarah Vaughanin tulkintaa kappaleesta, mutta Ella Fitzgeraldin tulkinta löytyi. Alla olevasta linkistä pääsee Ellan versioon.

http://www.youtube.com/watch?v=fxjL2Fac40Y

http://en.wikipedia.org/wiki/Ella_Fitzgerald

Vielä Sarah Vaughanin tulkinta Summertimesta,

http://www.youtube.com/watch?v=j4vfATcHunA

sekä vielä "Somewhere over the rainbow". Molemmissa vähän lullaby myös.

http://www.youtube.com/watch?v=j4vfATcHunA

http://en.wikipedia.org/wiki/Sarah_Vaughan

Nenäliinasta on moneksi

Omin käsin lehti ei tainnut ilmestyä usein? Tämän jutun nenäliinoista, löysin vuoden 1949 numero neljästä, jouluisista asioita siinä puhutaan eli oliko viimeinen numero kyseessä? Nenäliina?! Nykyisin jo lähes tuntematon (kiitos kertakäyttöisten ja hygieenisimpien paperisten), paitsi ristiäisissä ja miehen povitaskussa, juhlatilaisuuksissa! Isälläni oli kahdenlaisia nenäliinoja. Valkoisia ja valko-siniraitaisia, niitä oikeasti käytettiinkin myös! Siis niistettiin räkä kuuluvasti niistäen siihen ja pistettiin sitten se inha räkäluutu taskuun tai pyhittiin hikeä otsalta pois. Onneksi minun ei tarvinnut koskaan pestä pyykkiä lapsuuskodissani, niitä räkäluutuja etenkään, vaan ikiahkera äitini pyykkäsi pyykitkin. Liotti ensin, jyskytti pulsaattori UPO:lla ja keitti vielä padassa valkopyykin sekä nämä miesten räkäluutut. Kuivuttuaan pyykkinarulla, ne vielä silitettiin ja viikattiin siististi liinavaatekaappiin tulevia tarpeita varten.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Nen%C3%A4liina

Kauniisti ommellut ja itse virkatulla pitsillä sekä itse nimikoiden somistetut nenäliinat voisivat olla oiva lahja vieläkin nuorelle parille, tuleviin perhetapahtumiin, kuten ristiäisiin.


Muistan äitini laittaneen aina kauniin pitsireunaisen nenäliinan käsilaukkuunsa, kun mentiin vaikkapa hautajaisiin tai muihin juhlatilaisuuksiin. Vanhoissa romanttisissa elokuvissa, nainen pudotti tahallaan hajustetun nenäliinansa sulhonsa poimittavaksi. Sulho nuuhkaisi sitä ja pomi sen taskuunsa, muistoksi morsiosta - yksinäisiin kaipuun hetkiinsä. Myös kureliiveihinsä pökertynyttä neitoa sillä virvoiteltiin. Naisen kyynelehtiessä, mies poimi taskustaan nenäliinan ja ojensi sen daamilleen. Lisäksi sillä voitiin sitoa vertavuotava haava. Mitä muita käyttötapoja keksit? Yksi ainakin on alla olevassa kuvassa näkyvä tilanne.



Yritin etsiä valko-siniraitaisesta miesten nenäliinasta kuvaa netistä, vaan en löytänyt. Oli siis tartuttava itse kynään ja piirrettävä miesten nenäliinan yleinen käyttötapa kesäisin. Etenkin kaljujen miesten tapana tämä oli. Tämän naivistisen piirroksen piirsin pikaisesti suttupaperille, samalla kun seurasin teeveestä kisoja. Ehkä nenäliinan käyttötapa siitä ilmenee kuitenkin?

Niin keskeneräistä kaikki

Valokuvatorstai on harrastelijoiden ja jopa puoliammattilaisten/ammttilaisten valokuvablogi, minne voi lähettää otoksiaan arvioitaviksi tai muuten vinkkejä saadakseen samaa harrastavien runsaalta joukolta.

Nykyisinhän ihmiset harrastavat paljon valokuvaamista, kiitos digikameroiden, joilla kuvaaminen on edullista ja helppoa. Kameroita onkin monentasoisia, valokuvaus on tavallaan välineurheilua.

Tämän kuvan tilanne oli herkullinen, varikset pitivät hupaisaa kokoustaan Kalajoen turistikeitaan Hiekkasärkkien rantatörmällä. Taustalla on vielä keskeneräinen lukuskerrostalo lomailijoille. Korkeatasoisia lomahuviloita sinne näyttää nousevankin, kuin sieniä sateella. Valitettavasti en tuolloin vielä hallinnut kamerani kaikkia niksejä, niinpä kuvan laatu on kehno. Lisäksi olin liian kaukana kohteesta, eikä kamerani zoomi riittänyt parempaan tulokseen tuolloin. Varmaan riittävät perustelut osallistua teemaan keskeneräinen.

Palkankorotushyppely

Helmikuun Viikkosanomista vuodelta 1955 löytyy seuraava melkein koko sivun (noin 32cm*16cm) kokoinen pilapiirtäjä Kari Suomalaisen huomio ajastaan, otsikolla "Palkankorotushyppely". Eipä asiat kummemmiksi ole 50 vuodessakaan muuttuneet. Historia toistaa itseään.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kari_Suomalainen



Wikipedian tiedoissa puhutaan Karin olleen Helsingin Sanomien pilapiirtäjänä vuosina 1950-1991, Viikkosanomista ei puhuta mitään. Eli Viikkosanomat lasketaan ilmeisesti Helsingin Sanomiin. Tulivatko IltaSanomat Viikkosanomien tilalle?

Tuunaa aistilliset alusvaatteet lumpuista

Viimeisen rauhan kesän 1941, viimeinen Kotiliesi kehottaa valmistamaan lumpuista "Pisteettömiä alusasuja". Mitäs pisteettömyys sitten onkaan? Mikäli oikein ymmärsin tarkoittaa se etteivät saumat saa reijittyä ensimmäisen pesun jälkeen. Kotiliesi neuvoo ompeluniksit asian estämiseksi.



Silloin ei puhuttu tuunaamisesta vaan uusimisesta. Lumputkin käytettiin tarkoin, vanhojen alushousujen korjaamisesta kerrotaan seuraavaa:

"Ja housut, joitten keskisauman kohta jo on pahoin runneltunut, voidaan tähdepalasilla tai toisilla housuilla korjata käyttökelpoisiksi."



Tässä alushousut ja rintaliivit on tehty vanhasta alushameesta. Sangen aistikkaita alusasuja tuolloin käytettiinkin vai mitä mieltä olette? Tuollaiset rintaliivit olisivat varmaan miellyttävät pitää. Toista kuin nämä nykynaisten hiostaviksi topatut ja kaarituetut panssariliivit ovat.

Tuohon aikaan naiset eivät liene istuneet koskaan toimettomina, vaan aina oli jotain käsityötä tekeillä. Tuollaisten korjaamiseen kuluu paljon aikaa, mutta tulos on kaunis.



Kauniisti käsin huolitellut saumat asuissa ovat, ompelukonettakin toki käytettiin, malliltaan se oli poljettava SINGER enimmäkseen.

Eväskorin painon salaisuus

Alla oleva Kieku ja Kaiku-sarjakuva, löytyy Kotilieden vuoden 1953 kesäkuun numerosta. Sitä julkaistiin kyseisessä lehdessä 1934-1975 välisenä aikana, aina piirtäjän Asmo Alho kuolemaan saakka. Tekstejä on riimitellyt mm itse Mika Waltari. Luulenpa Kieku ja Kaiku-sarjakuvan olleen monille 1934-1975 lapsuuttaan viettäneille ainoan kosketuksen kirjallisuuteen. Ovat oppineet riimittelyn alkeet korkeatasoisen opettajan johdolla.

"Vaikeaa et kestä maastoa, kotiin jää ja pidä paastoa", sanoo Kieku Possulle, vaan Possupa päättääkin toisin. Tässähän opetetaan lapsille, ettei aina pidä alistua vaan voi käyttää kekseliäisyyttään. Toruja lienee Possu saanut kepposestaan, vaan pääsipä kuitenkin luontoretkelle.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kieku_ja_Kaiku




Tämän sarjakuvan loppu on hupaisa. Possu olikin sarajakuvan keskeisiä hahmoja.

Viikonloppu seilattiin

Syy hiljaiselooni tänä viikonloppuna selittynee näistä kuvista. Luonnon ilmiöiden vaihtuva kauneus antaa sellaista mielenrauhaa ettei kaipaa sähköisten laitteiden seuraa lainkaan.Tässä pieni kuvakooste viikonlopusta.



Kuvassa olemme saapumassa Perämeren eteläosassa sijaitsevalle Maakallan saarelle.



Taustalla näkyy Maakallan naapurisaari Ulkokalla, saarien väli on noin viisi kilometriä. Saaret ovat suosittuja turistikohteita.



Merisää vaihtuu nopeasti, samalla matkalla saman päivän aikana, koimme myös kolean sumukohdan. Sen hälvettyä luonto järjesti vielä upean auringonlaskun. Kuunpimennys sentään jäi näkemättä paksun pilviverhon takia. Ei kaikkea hyvää samalla kerralla.

Rod Stewart tulkitsee herkästi purjehtimista.

I am sailing

I am sailing, I am sailing,
Home again cross the sea.
I am sailing, stormy waters,
To be near you, to be free.

I am flying, I am flying,
Like a bird cross the sky.
I am flying, passing high clouds,
To be with you, to be free.

Can you hear me, can you hear me
Thro the dark night, far away,
I am dying, forever trying,
To be with you, who can say.

Can you hear me, can you hear me,
Thro the dark night far away.
I am dying, forever trying,
To be with you, who can say.

We are sailing, we are sailing,
Home again cross the sea.
We are sailing stormy waters,
To be near you, to be free.

Oh lord, to be near you, to be free.
Oh lord, to be near you, to be free,
Oh lord.

Jos haluat kuunnella ikivihreän Rod Stewartin esityksen laulusta, klikkaa alla olevaa linkkiä.

http://www.youtube.com/watch?v=jXqrkjxtLSY&feature=related


Auringonlaskun alkua.


Sunnuntaina merenkäynti heiluttikin paattiamme jo rivakammin. Jäniksiä vilisi yhtenään. Rakastan merta, sen alinomaista vaihtelua, sen kiehtovaa kerrontaa. Meren ja horisontin katseluun ei kyllästy koskaan.

Valmistakaa ystävillenne iloinen yllätys

Vuoden 1946 Omin käsin kansilehdessä on mm tunnetun suomalaisen suunnittelijan Kaj Franckin eläin- ja ihmishahmoja. Monissa suomalaisissa kodeissa on hänen suunnittelemiaan astioita ja lasiesineitä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaj_Franck

Selailtuani kyseistä lehteä silmääni pistää alla oleva juttu Kansanavusta. Sehän oli perustettu tarkoituksena auttaa sodan takia kärsimään joutuneita ihmisiä etenkin lapsia ja vanhuksia, kuten sotaorpoja. YLE:n Elävästä arkistosta löytyy aiheesta tallenne. Alla linkki sivulle.

http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=3&t=23&a=2468



Olisiko tuo lapasmalli kiinnostava vielä tänäänkin ahkerille kutojille?



Omassa lapsuudessani hiihdimme innokkaasti ja merkkasimme nimemme ladunvarren postilaatikossa olevaan vihkoon, jotain kansanhiihtoa se lie ollut. Kilpailtiinko hiihtokilometreissä kenties ruotsalaisten kanssa, vai mikä oli intomme salaisuus? Hauskaa se ainakin oli ja kunto pysyi hyvänä.

Vieläköhän Omin käsin lehti ilmestyy?

PS Lehtileikkeiden teksteistä saa selvän, klikkaamalla kuvat suuremmiksi!

Omenalla päähäni tosiaan

"Ota Olli omenia, omenat ovat makeita" alkaa Viikkosanomien pääkirjoitus vuonna 1955.1.1. Päätoimittajana on Aatos Erkko.

Tämä Viikkosanomien vuosikerta vuodelta 1955 lienee ollut hallussani jo kauan, jo vuosikymmeniä jopa. En ole kauheasti sitä lukenut. Se on ollut muuttojen välillä vuosia pahvilaatikossa ja kaapin kätköissä. Lehdet on sidottu taitavasti kirjaksi, siis koko vuoden 1955 lehdet yhdessä, eipä tuollaista järkälettä iltalukemiseksi sänkyyn oteta. Pöydän ääressä sitä on luettava. Mitoiltaan se on seuraava: pituus 34,5 cm, leveys 25,5 cm ja paksuus 6 cm. Painoakin lienee pari kiloa.



Tarkasteltuani kirjaa tarkemmin huomaan mielenkiintoisia asioita. Päätoimittajana tuolloin oli itse arvoisa Aatos Erkko! Koska lehdet ovat jo 53 vuotta vanhoja oletin kyseisen Erkon olevan muun kuin vieläkin elossa olevan. Googlattuani haulla Viikkosanomat löytyikin valaistusta asialle. Lehti vaikutti siis 1922-1975 välillä ja päätoimittajana tosiaan oli jo tuolloin, vain parikymppinen Aatos Erkko. Eipä ihme vaikka vaikutelmakseni snomista näin äkkipäätä jäikin modernius.



Eivätpä aiheet ole paljoa viidessäkymmenessä vuodessa muuttuneet, vai mitä mieltä olette. Sairaanhoitajien lakosta ja palkoista silloinkin puhuttiin. Tuo kansikuvakin on ajankohtainen ja sitä luonnehditaan seuraavasti: "Yksinäinen ja unelias alppimaja odottaa uhkarohkeiden kiipeilijöiden tuloa". Vastahan seurasimme livenä K2:n valloitusdraamaa Himalajalla, joskaan mitään majoja siellä ei liene vain rohkelikkojen telttoja.


Klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi ja selvän teksteistä. Mitä on "hyväntekeväisyyskauppa", sellaista termiä en aiemmin ole kuullut?

Annelin kesäasu 1941

Tämä "Annelin kesäasun" ohje löytyi vuoden 1941 Kotiliedestä numero 10 (lienee kevätnumero?). Tuolloin oli vielä hetken Välirauhaa, ennen Jatkosodan alkua kesäkuun lopulla 1941. Kansalaisten kulutusmahdollisuudet riippuivat kupongeista ja pisteistä, tietenkin myös varallisuudesta. Pelkkä raha ei siis riittänyt tarvekalujen ostoon, ellei käyttänyt laitonta ostokanavaa "mustaa pörssiä", missä tuotteet olivat hinnoitellut miten milloinkin. Kuitenkin siellä oleva tavara oli huomattavasti hintavampaa kuin tavallisissa laillisissa kaupoissa. Kaikesta tarpeellisesta oli pula.



Mitäs tämän päivän pikkutytöt tuumisivat tuollaisesta asusta, leikkihousuista ja viilekkeistä? Mitkä ihmeet ovat viilekkeet?

Leikkivä aikuinen

Omistuksessani on mm sukuni miesten itse sitomia kirjoja, kuten nämä aikakauslehtien vuosikerrat. VIIKKOSANOMAT vuodelta 1955, KOTILIEDEN lehtiä alkaen vuodelta 1941, sekä OMIN KÄSIN lehtiä alkaen vuodesta 1946. Näistä aion mm poimia silmääni pistäneitä juttuja tähän blogiini. En kuitenkaan rajaa tätä mitenkään, vaan katson mihin tämä leikkipaikkani johtaa. Jutut voivat rönsyillä minne tahansa. Minä aion leikkiä vieläkin, vaikka olenkin jo mm mummo eräälle herttaiselle mummun sydänkävylle. Niin hänen kanssaanhan minä voin leikkiä ihan huomiota herättämättä.