Nyt mummoillaan

Yksi syy hiljaiselooni on tässä:

Selaillessani noita vanhoja lehtiä pysähdyin alla olevalle sivulle. Se löytyi Omin käsin lehden numerosta 3 vuodelta 1951. Minulla on monenlaisia lankajämiä, jotka olivat kauhealla sykkeröllä eikä niistä löytynyt päätä ei häntää. Sieltä oli käyty nyhtämässä langanpätkää milloin mihinkin tarpeeseen. Nyt kun oma äitini ei enää jaksa kutoa suvulle sukkia. Hänen kutomisena jos laittaisi yhteen kasaan syntyisi niistä valtava vuori.

Niinpä päätin ryhtyä vuorostani minä mummoilemaan. Sehän minä oikeasti olenkin pian jo toisenkin lapsenlapsen isoäiti. Tavoitteenani on kutoa noista jämistä seuraavaksi jouluksi kaikille lahjasukat tai lapaset tai mitä nyt niistä keksinkään. Olen selvittänyt lankasykkerön samalla kun olen seurannuat vaikkapa teeveetä. Nyt ne on pienillä kerillä siistisi odottamassa vuoroaan. Saadakseen langoista sukat on niitä yhdisteltävä. Tällä hetkellä minulla on valmiina kaksi paria sukkia. Olen ylpeä saavutuksestani. Opettelin mielestäni monimutkaisen sukanvarren sekä uuden tavan kutoa kantapää. Osaan nyt vahvistetun kantapään teon. Sitä kutsutaan myös ruusukantapääksi. Aiemmin olin kutonut sen äitini tavalla eli sellaisen joita näkee kaupasta ostettavissa sukissa, mikähän sen nimi lienee? Olen aina ihaillut pitsineuleita, mutta olettanut etten niitä osaisi. Joskus olen nimittäin yrittänyt sellaista vaan luopunut koska en ymmärtänyt ohjeista juuri mitään! Tuossa Omin käsin lehden sukkaohjeessa ohje oli niin selkeä, että minäkin siinä onnistuin!

Ensimmäisten sukkien kanssa oli vaikeuksia, jouduin välillä purkamaan ja aloittamaan alusta hororaitojen vuoksi. Näköjään aloittelijan ei sovi katsella teeveetä kutoessaan outoa mallia. Harrastettiinko ennen TV aikaa kenties enemmän monimutkaisia keskittymistä vaativia neuleita kuin nykyisin, voisi olettaa niin? No nyt hallitsen kuviokutomisen jo paremmin. Pystyn neulomaan tuota monimutkaisuutta samalla kun katselen telkkua. Onpa se tosiaan rentouttavaa ja palkitsevaa toimintaa. Enpä ihmettele jos kutominen on suosittua naisten keskuudessa. Vieläkö naiset pitävät ompeluseuroja?

Hyvää Joulua!

"Kotilieden Joulu" 1951 julkaisi seuraavan Kieku ja Kaiku sarjakuvan. Riimittäjänä oli itse Mika Waltari ja kuvittajana Asmo Alho.

Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille! Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi.

Onko metallimies rikas?

Näin alkaa vuoden 1950 Kotilieden numero 10:ssä (16.5.1950) julkaistu juttusarja "Miten suomalaiset elävät II".
Reilun kahden aukean kuvallisessa jutussa kerrotaan viilari Emil Niemisestä perheineen. Sodan jälkeisessä Suomessa, sotakorvausten maksutuomion vuoksi teollisuus kehittyi vinhaa vauhtia etenkin metalliteollisuus. Silloiseen Neuvostoliittoon lähti jatkuvalla syötöllä junalasteittain sotakorvauksia. Sodasta palanneet miehet ja naiset työskentelivät ahkerasti. Työtä riitti ilmeisesti kaikille sitä haluaville? Olikohan tuolloin Suomessa lainkaan työttömyyttä?

Viilarin perhe asui Tampereella, vain isän käydessä töissä kodin ulkopuolella. Perheeseen kuului vanhempien lisäksi neljä poikaa ja niiden sisko. Äiti oli tyypillisesti täystyöllistetty perheenemäntä. Hänellä ja lapsilla riitti kotona kyllin kotitöitä perheen toimeentulon turvaamiseksi. Heillä oli tyypilliseen tuon ajan tapaan oma kasvimaa ja jopa 20-päinen kanala ruokatalouden helpottamiseksi. Äiti tietenkin ompeli ja kutoi ahkerasti pitääkseen perheensä vaatetettuna - edullisesti. Taisipa tuohon aikaan olla vaikeuksia ostaakaan valmiita vaatteita, kankaista ja kaikesta oli pulaa. Näin olen kuullut kerrottavan. Kaikki perheenjäsenet siis osallistuivat kykyjensä mukaan kotiaskareisiin, tässä perheessä hyvin tasa-arvoisestikin.

Vanhin poika Aulis oli juuri palannut yo-kirjoitusten reaalikokeesta ja lepäili kuvassa sohvalla. Oliko hän suvun ensimmäinen ylioppilas?

Tuolloin viilari ansaitsi 100 mk tunnissa. Tavallinen kirjemerkki maksoi sillon 5 mk eli tuntipalkallaan hän sai 20 kpl kirjemerkkejä. Nyt kirjemerkki maksaa 0,80 € eli vastaava viilarin tuntipalkka kuuluisi olla 16 €, jotta saisi saman määrän postimerkkejä kuin vuonna 1950. Taitaapa viilarin palkka ollakin tuota luokkaa? Pohjoisessa lienee allekin, 11 € kenties?

Miltäpä tuntuisi tuollainen perhe-elämä nykyihmisestä?

PS Aina näköjään on kinattu siitä onko oikein työläisen tienata sama kuin akateemisen tai kenties jopa enemmän? Klikkaamalla kuvaa voit saada selvää alkuperäisestä tekstistäkin!

Joskus en halua sanoa sanaakaan...

Valokuva- ja runotorstain teemana on seuraava katkelma:

"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."

Katkelma on Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida (Teos 2008, alk. Frida och Frida, suomentaja Jaana Nikula).

Osallistunkin tällä kertaa molempiin kuvaan ja runoon tai mikä tuo lausumani lie? Sen päätätte te lukijani!

Ei aina halua sanoa sanoja.
Hiljaisuus sanoo enemmän?
Minulle ei olisi ongelma olla äänetön - vai olisiko?
Voinhan ajatella, tehdä käsin, liikkua, kirjoittaa, maalata, kuvata...
Hiljaisuuden retriitti - lie parasta!?
Joskus voisin kuitenkin sanoa liikaa ja satuttaa sanoillani.
Sanoa aivan aivan liikaa - sanoja,
ihan ajattelemattomia ja loukkaavia!
Sellainen minä lienen - ajattelematon
sanon ajattelematta.
Kunpa sanottuja sanoja saisi takaisin
eikä sanoisikaan - niin sattuvasti!
En sano sanaakaan - päätän.
Olen hiljaa - kuuntelen muiden sanoja!
Jos sen oppisin - olisinpa viisas!

Valokuvatorstain teemana on lasi

Minun valintani aiheeseen on tämä kuva. Sanoja ei tarvinne enempi?

Oravalle ruokintalauta

Isopeikko on esitellyt hienoa oravan ruokintalautaa hupaisassa blogissaan Isopeikon sanavarat. Usein hänen tarinoitaan lukiessa tulee hyvälle tuulelle. Suosittelenkin tarinoidensa lukemista vaikkapa kaamosmasennuksen poistoon.


Nyt voin ylpeänä esitellä minäkin sovelluksen isopeikon mallista oravan ruokintalautaan. Asetin sen oitis koekäyttöön ulos, tuskin siihen oravia kuitenkaan tulee sillä sen verran kaukana se on metsästä. Kuten kuvista näkyy lunta on meilläkin. Maanantain vastaisena yönä satoi toinen ensilumi siis 25.11. Virallinen ensilumihan satoi jo 31.10.2008 josta on kuvatallennekin täällä. Muutamia päiviä sitä pysyi maassa vaan sitten se suli pois kuten arvelinkin. Vesisadetta, kuraisuutta ja kuuraisuutta on ollut senkin jälkeen. Kuinkahan kauan tämä lumi pysynee maassa? Saammeko valkean joulun, jää nähtäväksi?

Tämä oravalauta lähtee viihdykkeeksi eräälle yksinäiselle vanhukselle. Toivottavasti se ilahduttaa häntä ja aikansakin kuluu rattoisammin tuota laitetta seuratessa. Uskaltautuuko orava laudalle, ymmärtääkö avata kannen ja ottaa sieltä pähkinän syötäväkseen? Hieman arveluttaa laitteen mataluus! Pääseekö kissa oravaan käsiksi, sellaisia irrallaan olevia kissoja liikuskelee siellä täällä. Mietin myös pitääkö oravalle laittaa ruokintalaudasta jatkoriuku lähimpään puuhun pakoreitiksi?

PS Lunta satelee hiljalleen edelleen. Ylemmän kuvan otin heti asetettuani ruokintalaudan pihalle kokeeksi, muutaman hetken päästä otin tuon toisen kuvan. Noin paljon lunta satoi muutamassa hetkessä. Kuinka pimeää olisikaan ellei olisi tuota lumen tuomaa valoa? Saisimmepa oikean kunnon talven näiden muutamien vähälumisten talvien jälkeen!

Lääke on jo keksitty

Valokuvatorstain viikon teemana on seuraava tekstiote:

"Kunpa nykyaikainen tiede keksisi lääkkeen, joka saisi ajan tuntumaan paljon pidemmältä, niin kuin se tuntui lapsena. Mikä upea lääke. Vuosi tuntuisi vuodelta, eikä kymmeneltä minuutilta. Aikuisuus tuntuisi pitkältä ja täyteläiseltä, eikä joltakin holtittomalta tivoliajelulta. Kuka haluaisi tällaista lääkettä? Vanhemmat ihmiset varmaankin - sellaiset, joiden kuluvan ajan taju on polkaissut kaasupoljinta.
Ja pitäisi kai keksiä myös lääke, jolla on vastakkainen vaikutus. ---"

(Dennis Coupland: Eleanor Rigby. Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2007, suom. Katja Rosvall.)

Luonnossa unohtuu ajankulu, siellä rauhoittuu. Sielu ja ruumis saavat ravintoa. Kyllä se vastalääke on aina ollut olemassa - ei sitä tarvitse uudelleen keksiä. Eikä se maksa edes mitään - kaikilla on siihen varaa.