Veden kantaminen lienee yksi yleisimpiä naisten ja tyttöjen hoitamia asioita maailmassa. Yhteiskaivolla ehdittiin hieman rupatella päivän askareiden lomassa. Kaivoa ei voitu perustaa mihin vain, se saattoi olla kaukanakin huushollista. En muista milloin lapsuuskotiini tuli vesijohto sisälle? Luulen sen tapahtuneen 1950-luvun lopulla? Sitä ennen se kannettiin emali- tai sinkkiämpärissä sisälle.
Tällaiset kaatoaltaat ja vesikraanat olivat yleisiä vielä 1970-luvulla maaseudun keittiönurkkauksissa.
Kuvan ämmänlänkiä en muista käytetyn, isompi määrä vettä haettiin maitokärryillä = käsikärryillä maitotonkkiin laskettuna. Kaivo pyrittiin perustamaan mahdollisimman lähelle asuinrakennuksia tai navettoja.
Oman kaivomme vesi oli rautapitoista, siksi valkopyykki- ja saunavedeksi haettiin vettä arosta, itsekin sitä puuhaa paljon lapsuudessani tein. Ihmeesti sitä jaksoi maitokärryillä useamman tonkan vesilastin hakea saunalle lauantaisin. Saunanlämmityspuuha oli mielihommiani raskaudestaan huolimatta.
PS Mainos löytyi Kotilieden huhtikuun n:o 7 vuodelta 1953.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Minäpä muistan. Ostimme hieman keskeneräisen talon loppukesällä 1950, kun olin juuri kolme täyttänyt ja heti seuraavana kesänä laitettiin vesijohto ja keittiön nurkasta nipistettiin WC-tila. Käynti sinne oli eteisestä. Juuri tuollainen valurautainen kaatoallas oli keittiössä ja äiti laski iloisesti vettä. Eipä tarvinnut enää kantaa 6-henkiselle pesueelle. Vähän ruosteista sekin oli.
Sangen varhainpa saitte sisäveeseen. Olihan siinä pesueessa hommaa, kantaa vettä sisään ja laskiämpäreitä ulos.
Mummolassa oli tuvassa käsipumppu käytössä keittiönurkassa, luultavasti vesijohtona sellainen puurööri, joita isä ja pappa ainakin 1950-luvulla kävivät tekemässä ympäri maakuntaa navetoihin ja tupiin. Vasta varmaan 1970-luvulla sisävessat yleistyivät maalla? Niin muistelen, uudisrakennusten myötä tai kun taloihin tehtiin rumia "elintasosiipiä".
Lähetä kommentti