Nyt mummoillaan

Yksi syy hiljaiselooni on tässä:

Selaillessani noita vanhoja lehtiä pysähdyin alla olevalle sivulle. Se löytyi Omin käsin lehden numerosta 3 vuodelta 1951. Minulla on monenlaisia lankajämiä, jotka olivat kauhealla sykkeröllä eikä niistä löytynyt päätä ei häntää. Sieltä oli käyty nyhtämässä langanpätkää milloin mihinkin tarpeeseen. Nyt kun oma äitini ei enää jaksa kutoa suvulle sukkia. Hänen kutomisena jos laittaisi yhteen kasaan syntyisi niistä valtava vuori.

Niinpä päätin ryhtyä vuorostani minä mummoilemaan. Sehän minä oikeasti olenkin pian jo toisenkin lapsenlapsen isoäiti. Tavoitteenani on kutoa noista jämistä seuraavaksi jouluksi kaikille lahjasukat tai lapaset tai mitä nyt niistä keksinkään. Olen selvittänyt lankasykkerön samalla kun olen seurannuat vaikkapa teeveetä. Nyt ne on pienillä kerillä siistisi odottamassa vuoroaan. Saadakseen langoista sukat on niitä yhdisteltävä. Tällä hetkellä minulla on valmiina kaksi paria sukkia. Olen ylpeä saavutuksestani. Opettelin mielestäni monimutkaisen sukanvarren sekä uuden tavan kutoa kantapää. Osaan nyt vahvistetun kantapään teon. Sitä kutsutaan myös ruusukantapääksi. Aiemmin olin kutonut sen äitini tavalla eli sellaisen joita näkee kaupasta ostettavissa sukissa, mikähän sen nimi lienee? Olen aina ihaillut pitsineuleita, mutta olettanut etten niitä osaisi. Joskus olen nimittäin yrittänyt sellaista vaan luopunut koska en ymmärtänyt ohjeista juuri mitään! Tuossa Omin käsin lehden sukkaohjeessa ohje oli niin selkeä, että minäkin siinä onnistuin!

Ensimmäisten sukkien kanssa oli vaikeuksia, jouduin välillä purkamaan ja aloittamaan alusta hororaitojen vuoksi. Näköjään aloittelijan ei sovi katsella teeveetä kutoessaan outoa mallia. Harrastettiinko ennen TV aikaa kenties enemmän monimutkaisia keskittymistä vaativia neuleita kuin nykyisin, voisi olettaa niin? No nyt hallitsen kuviokutomisen jo paremmin. Pystyn neulomaan tuota monimutkaisuutta samalla kun katselen telkkua. Onpa se tosiaan rentouttavaa ja palkitsevaa toimintaa. Enpä ihmettele jos kutominen on suosittua naisten keskuudessa. Vieläkö naiset pitävät ompeluseuroja?

Kirjansidonta

"Omin käsin" lehden kolmannessa numerossa vuodelta 1951, kerrotaan kirjansidonnasta. Lehti vaikuttaa luetummalta kuin monet muut sidoksen lehdistä. Oletan suvun miesten kirjansidontataidon olevan peräisin juuri tästä lehdestä. Juuri tuollainen kuvassa näkyvä teline oli näiden minun kirjojen sitojilla käytössään, huomaan.



Varsin työläältä sidonta vaikuttaa. Alla olevassa selostuksessa kerrotaan sidonnan alkuvalmisteluistat. Klikkaamalla kuvan suuremmaksi saat selvän tekstistä.



Saadakseen siistiä jälkeä oli oltava tarkkana. Siitäpä kirjoja sitomaan vaan!

Nenäliinasta on moneksi

Omin käsin lehti ei tainnut ilmestyä usein? Tämän jutun nenäliinoista, löysin vuoden 1949 numero neljästä, jouluisista asioita siinä puhutaan eli oliko viimeinen numero kyseessä? Nenäliina?! Nykyisin jo lähes tuntematon (kiitos kertakäyttöisten ja hygieenisimpien paperisten), paitsi ristiäisissä ja miehen povitaskussa, juhlatilaisuuksissa! Isälläni oli kahdenlaisia nenäliinoja. Valkoisia ja valko-siniraitaisia, niitä oikeasti käytettiinkin myös! Siis niistettiin räkä kuuluvasti niistäen siihen ja pistettiin sitten se inha räkäluutu taskuun tai pyhittiin hikeä otsalta pois. Onneksi minun ei tarvinnut koskaan pestä pyykkiä lapsuuskodissani, niitä räkäluutuja etenkään, vaan ikiahkera äitini pyykkäsi pyykitkin. Liotti ensin, jyskytti pulsaattori UPO:lla ja keitti vielä padassa valkopyykin sekä nämä miesten räkäluutut. Kuivuttuaan pyykkinarulla, ne vielä silitettiin ja viikattiin siististi liinavaatekaappiin tulevia tarpeita varten.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Nen%C3%A4liina

Kauniisti ommellut ja itse virkatulla pitsillä sekä itse nimikoiden somistetut nenäliinat voisivat olla oiva lahja vieläkin nuorelle parille, tuleviin perhetapahtumiin, kuten ristiäisiin.


Muistan äitini laittaneen aina kauniin pitsireunaisen nenäliinan käsilaukkuunsa, kun mentiin vaikkapa hautajaisiin tai muihin juhlatilaisuuksiin. Vanhoissa romanttisissa elokuvissa, nainen pudotti tahallaan hajustetun nenäliinansa sulhonsa poimittavaksi. Sulho nuuhkaisi sitä ja pomi sen taskuunsa, muistoksi morsiosta - yksinäisiin kaipuun hetkiinsä. Myös kureliiveihinsä pökertynyttä neitoa sillä virvoiteltiin. Naisen kyynelehtiessä, mies poimi taskustaan nenäliinan ja ojensi sen daamilleen. Lisäksi sillä voitiin sitoa vertavuotava haava. Mitä muita käyttötapoja keksit? Yksi ainakin on alla olevassa kuvassa näkyvä tilanne.



Yritin etsiä valko-siniraitaisesta miesten nenäliinasta kuvaa netistä, vaan en löytänyt. Oli siis tartuttava itse kynään ja piirrettävä miesten nenäliinan yleinen käyttötapa kesäisin. Etenkin kaljujen miesten tapana tämä oli. Tämän naivistisen piirroksen piirsin pikaisesti suttupaperille, samalla kun seurasin teeveestä kisoja. Ehkä nenäliinan käyttötapa siitä ilmenee kuitenkin?

Tuunaa aistilliset alusvaatteet lumpuista

Viimeisen rauhan kesän 1941, viimeinen Kotiliesi kehottaa valmistamaan lumpuista "Pisteettömiä alusasuja". Mitäs pisteettömyys sitten onkaan? Mikäli oikein ymmärsin tarkoittaa se etteivät saumat saa reijittyä ensimmäisen pesun jälkeen. Kotiliesi neuvoo ompeluniksit asian estämiseksi.



Silloin ei puhuttu tuunaamisesta vaan uusimisesta. Lumputkin käytettiin tarkoin, vanhojen alushousujen korjaamisesta kerrotaan seuraavaa:

"Ja housut, joitten keskisauman kohta jo on pahoin runneltunut, voidaan tähdepalasilla tai toisilla housuilla korjata käyttökelpoisiksi."



Tässä alushousut ja rintaliivit on tehty vanhasta alushameesta. Sangen aistikkaita alusasuja tuolloin käytettiinkin vai mitä mieltä olette? Tuollaiset rintaliivit olisivat varmaan miellyttävät pitää. Toista kuin nämä nykynaisten hiostaviksi topatut ja kaarituetut panssariliivit ovat.

Tuohon aikaan naiset eivät liene istuneet koskaan toimettomina, vaan aina oli jotain käsityötä tekeillä. Tuollaisten korjaamiseen kuluu paljon aikaa, mutta tulos on kaunis.



Kauniisti käsin huolitellut saumat asuissa ovat, ompelukonettakin toki käytettiin, malliltaan se oli poljettava SINGER enimmäkseen.

Valmistakaa ystävillenne iloinen yllätys

Vuoden 1946 Omin käsin kansilehdessä on mm tunnetun suomalaisen suunnittelijan Kaj Franckin eläin- ja ihmishahmoja. Monissa suomalaisissa kodeissa on hänen suunnittelemiaan astioita ja lasiesineitä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaj_Franck

Selailtuani kyseistä lehteä silmääni pistää alla oleva juttu Kansanavusta. Sehän oli perustettu tarkoituksena auttaa sodan takia kärsimään joutuneita ihmisiä etenkin lapsia ja vanhuksia, kuten sotaorpoja. YLE:n Elävästä arkistosta löytyy aiheesta tallenne. Alla linkki sivulle.

http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=3&t=23&a=2468



Olisiko tuo lapasmalli kiinnostava vielä tänäänkin ahkerille kutojille?



Omassa lapsuudessani hiihdimme innokkaasti ja merkkasimme nimemme ladunvarren postilaatikossa olevaan vihkoon, jotain kansanhiihtoa se lie ollut. Kilpailtiinko hiihtokilometreissä kenties ruotsalaisten kanssa, vai mikä oli intomme salaisuus? Hauskaa se ainakin oli ja kunto pysyi hyvänä.

Vieläköhän Omin käsin lehti ilmestyy?

PS Lehtileikkeiden teksteistä saa selvän, klikkaamalla kuvat suuremmiksi!

Annelin kesäasu 1941

Tämä "Annelin kesäasun" ohje löytyi vuoden 1941 Kotiliedestä numero 10 (lienee kevätnumero?). Tuolloin oli vielä hetken Välirauhaa, ennen Jatkosodan alkua kesäkuun lopulla 1941. Kansalaisten kulutusmahdollisuudet riippuivat kupongeista ja pisteistä, tietenkin myös varallisuudesta. Pelkkä raha ei siis riittänyt tarvekalujen ostoon, ellei käyttänyt laitonta ostokanavaa "mustaa pörssiä", missä tuotteet olivat hinnoitellut miten milloinkin. Kuitenkin siellä oleva tavara oli huomattavasti hintavampaa kuin tavallisissa laillisissa kaupoissa. Kaikesta tarpeellisesta oli pula.



Mitäs tämän päivän pikkutytöt tuumisivat tuollaisesta asusta, leikkihousuista ja viilekkeistä? Mitkä ihmeet ovat viilekkeet?